KB-435:n tarina

150000 km 10 vuodessa

Aika ennen minua

KB-435, tuttavallisemmin KGB, tuli Kawan piirimyyjälle J. Widkopp Oy:lle vuonna 1979. Sen oli tilannut kaveri nimeltä Mertasen Jorkki, joka oli S:llä alkavan kilpailevan merkin piirimyyjän palveluksessa huoltoasentajana. Eli hän hankki siis leipänsä huoltamalla noita S-pyöriä, mutta kuitenkin hän osti Kawan - tästä saa jokainen tehdä omat johtopäätöksensä! Ensimmäisen talven KGB vietti Widkoppin näyteikkunassa, jossa allekirjoittanut kävi sitä ahkerasti kuolaamassa. Itselläni ei ollut tuolloin ikää tarpeeksi, mutta tieto tulevasta prätkästä oli jo muodostunut. Jorkki ajoi seuraavan kesän aikana noin 6000 kilometriä ja tilasi sitten Z750 Kawan - siis jälleen Kawa vaikka hän olisi kai saanut työnantajaltaan melko hyvät alennukset. Sivumennen sanottuna tuo Kawojen suosiminen jatkui tämänkin jälkeen eli Jorkilla oli myöhemmin kaikenlaisia Kawoja: mm. ruisku, 1100-keppi. KGB tuli siis Widkoppin vaihtopyörärivistöön keväällä 1981 ja hintalapussa luki summa 19800 markkaa, joka oli edellisenä vuonna uuden pelin hinta. Samaan aikaan uusien prätkien hinnat olivat nousseet huomattavasti eli uusi 650SR maksoi pikkaisen päälle 25 tonnia! Minulla kävi siis melkoinen tuuri! Tosin muistelen, että KGB:n hintalapun lukema nousi hieman kevään aikana, mutta se ei paljon meikäläistä hidastanut - tuo SR oli yksinkertaisesti saatava! Niinpä neuvottelin Widkoppin myyntipäälikön, Martikaisen Renen, kanssa pyörän vaihdosta. Vaihdossahan tuli KE, jossa oli kampiakseli poikki, mutta siitäkin huolimatta Rene suostui hyvittämään siitä 4000 markkaa. Lopulle neuvoteltiin 2 eräinen maksuohjelma. Myöhemmin Rene muuten manaili tuota KE:tä melkoisesti, koska sen uusi omistaja vaati uusimaan sen käytännöllisesti katsoen kokonaan, mutta se oli Renen päänsärky se...

Totuttelua isoon prätkään

Niin sitten tuli se kauan odotettu toukokuinen päivä, jolloin sain noutaa SR:n itselleni. Sen verran järkeä minulla oli, että tuo noutaminen tapahtui auton peräkärryllä. En siis halunnut opetella 236 kiloisen SR:n käsittelyä keskellä Kuopion keskustaa. Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen, kun toin uutta ajopeliäni kotiin Siilinjärvelle: naama korviin asti virneessä, katse melko tiiviisti taustapeilissä - siellä se on! Kotona KGB sitten alas peräkärrystä ja tutustuminen alkoi. Ensimmäinen tehtävä oli saada se keskituelle, joka ei ole mikään helppo homma noissa kuuspuolikkaissa. Tovin äheltämisen tuloksena Kawa oli keskituella ja seurasi operaatio ketjujen rasvaus. Tämän jälkeen Kawa alas ja ajamaan! Oli se hienoa (ja on vieläkin) ajaa prätkällä, jossa voimaa tuntui riittävän loputtomiin. Ja pitihän sitä kulkupuoltakin tietenkin kokeilla: pikku kahvan kääntämisen seurauksena mittarissa oli 160 km/h, mutta sitten astui meikäläisen itsesuojeluvaisto peliin ja löysäsin hieman - en tuntenut itseäni vielä niin kovin varmaksi tämän järkäleen käsittelemisen kanssa!

Edellisen talven aikana olin myöskin miettinyt, mitä varusteita haluaisin. Mielessä kävi mm. Wisecon yliporaussarja (720 cc), mutta rahan puutteen takia se jäi tuolloin toteuttamatta (mutta nyt se on toteutettu käyttäen 700 cc sarjaa Sosossa, mutta siitä myöhemmin). Toivelistalle tuli myös Pacificon Shadow Classic kokokate ja sivulaukkusarja. Nuo tulikin Jämeriltä tilattua - itse asiassa jo etukäteen eli ennen kuin KGB siirtyi omistukseeni. Toukokuun lopussa ne sitten tulivatkin Jämerille ja sovin Boströmin Penan kanssa, että noudan ne paikan päältä ja asennan ne itse Jämerin pajalla Pursimiehenkadulla. Niinpä sitten kesäkuun alussa lähdin siskoni Riepun kanssa Hesaan Kawalla. Matkalla kävimme myös Ahveniston Vauhtipäivillä ja yövyimme Aulangon leirintäalueella. Siellä tutustuimme Hangossa asuvaan kaveriin, jolla oli aivan samanlainen SR - ei ollut ainakaan jutunaiheesta puutetta! Maanantaina sitten Jämerille asentelamaan katetta ja laukkuja. Tuossa asentamishommassa upposikin sitten pari päivää, koska allekirjoittaneella ei ollut kokemusta tälläisestä hommasta. Onneksi Jämerin huoltomies Tuomo "Toosa" Aalto auttoi parhaansa mukaan. No, kamat tuli asennettua ja ensikokemukset olivat sangen mielenkiintoisia: ajaa nyt ensimmäistä kertaa kokokatetulla pelillä Hesan iltapäiväruuhkassa Mannerheimintietä. Vaikeutta teetti eniten se, että ei nähnyt missä se eturengas tarkalleen kulki - "turvaväliä" edellä ajavaan tuli jätettyä ehkä liiankin kanssa! Mutta kyllähän siihenkin tietysti ajan myötä tottui. Mutta eikun nokka takaisin kohti Siilinjärveä! Maantiellä kate tuntui todella kivalta varusteelta. Matka meni muuten ihan hyvin, mutta Varkauden Kuvansissa sattui pieni takapakki: olimme pysähtymässä Kuvansin Shellille yhdistetylle kahvi- ja tupakkitauolle ja ajattelin hieman diivailla laittamalla sätkänsytyttimen lämpenemään jo vauhdissa. Mutta kun pistin vilkun päälle ja painoin jarrua, veto loppui totaalisesti. Sydän kerkisi käymään jo kurkussa, että tähänkö tämä hajosi, mutta sitten tajusin tarkistaa sulakkeet. No, pääsulakehan siellä oli palanut - alkuperäinen 20 A sulake ei kestänyt rasitusta! Ei muuta kuin uutta pykälää isompaa sulaketta peliin ja taas mentiin!

Totuttelu jatkui sitten kotinurkissa ja mielipiteet prätkästäni vaihtelivat melko suuresti: osa piti minua täydellisenä idioottina, kun laitoin customiin(?) kokokatteen ja laukut, osa taas piti kokonaisuudesta. Yhden mielenkiintoisen piirteen kyllä tuolloin huomasin: autojen ohitukset olivat äärimmäisen helppoja, koska heti kun ilmestyin autoilijan taustapeiliin, hän antoi kiltisti tietä! Luulivat kai poliisiksi - tuohon aikaan Kuopion seudulla ei ollut ainuttakaan MP-poliisia, joten ei kai ole ihme, että tuollaista kokokatettua ilmestystä luultiin sellaiseksi. Kunnostauduin myös Kawan mittasuhteiden arvioinnissa. Säilytin Kawaa sisävarastossa ja sinne pääsi normaalilevyisestä ovesta. Ennen ei ollut mitään ongelmia mahtua tuosta lävestä, mutta nyt laukkujen kanssa tyhjää väliä ovenpieliin ei juuri jäänyt. Ja juuri tuon seikan eräänä iltana unohdin ja karautin Kawan vanhasta muistista vauhdilla sisään sillä seurauksella, että toinen laukku jäi ovenpieleen eli seurasi pientä ABS-muovin paikkailua!

Tulihan tutustuttua myös ajo-ominaisuuksiin hieman tarkemmin. Eräänä iltana riitelin isäni kanssa jostain mitättömästä asiasta, mutta sen verran kimpaannuin, että poistuin paikalta melko nopeasti. Pihaltamme oli 150 metriä isommalle tielle ja tuo matka oli soraa. Laitoin SR:n kaikki 62 heppaa peliin ja kiihdytin ns. apinanraivolla. Soraan jäi 13 senttiä leveä ja n. 10 senttiä syvä "oja". Tuota ojaa kertyi n. 50 metrin matkalle, mutta minä se vain jatkoin kiihdytystä isommalla vaihteella. Edessä oli siis T-risteys ja siihen piti saada myös pysäytettyä. Tarjosin Kawalle jarrua, jolloin tutustuin lyhytrunkoisen ja kevytperäisen SR:n yhteen ominaisuuteen: takapää heitti välittömästi sivulle ja niinhän siinä kävi, että päädyin kyljelleni juuri ennen tuota risteystä. Vahingot jäivät onneksi melko pieniksi eli vain äänenvaimennin otti itseensä, katteeseen tuli pientä ihottumaa ja sivulaukku irtosi kiinnikkeestään. Niin sitä tuli tilattua Jämeriltä Jardinen 4-2 putkisto, jonka korkeasta äänestä en koskaan oppinut pitämään. Kate sai tarran peittämään sen ihottuman. Seuraavana talvena Kawaan ilmestyi sitten ohjausiskari, joka rauhoittaa tuota perän heittelyä huomattavasti. Muuten varusteluvimma oli ekana kesänä vielä melko rauhallista. Oikeastaan ainoa lisävaruste oli kasettimankka katteeseen ja sekin halvin mahdollinen. Tuota halpuutta minä vielä monta kertaa manasin, koska tosiasiahan on se, että halvalla ei saa hyvää! Tuo kasettimankka oli siis vähän väliä huollossa - vuorokerroin vaihdettiin pääteaste ja vuoroin balance-potikka.

Tuona ekana kesänä tuli vastaan myös huollon tarvetta ja pieni kyselykierros paljasti sen, että lähin huoltopiste sijaitsi Pieksämäellä. Kuopiossa ei tuolloin ollut huoltoa isoille Kawoille, mutta pienemmät 2-tahtiset huolsi Silvasvuoren Olli, kunnes hänkin sai tarpeekseen ja lopetti yhteistyön Sumekon kanssa. Juuri Jorkilta sain kuulla.että Jemisen Automyynti huolsi Kawoja Pieksämäellä ja siellähän KGB:kin tuli huollatettua useamman vuoden ajan. Pienoisena ongelmana oli vain Siilinjärven ja Pieksämäen reilun 100 kilometrin etäisyys, koska pyörän jäähdyttelyyn kului melkoisen paljon aikaa - venttiilien säätäminen lämpimästä kuuspuolikkaasta on suoranainen tuskien taival! Tuossa jäähdyttelyssä tuli käytettyä myös varovaisesti kylmää vettä, mutta siitäkin huolimatta huolto oli aina koko päivän projekti, jossa varsinkin iltapäivällä asentaja Sepi ruuvasi nokka-akselin ja nokkakopan pultteja toiselta puolelta ja meikäläinen toiselta.

Toinen ajokausi

Seuraavana talvena KGB:hen en kerinnyt tehdä oikeastaan mitään, koska lähestyvät YO-kisat vaativat kaiken keskittymiseni. Kate sai sentään pintaansa uuden maalin - ja tietysti kasan pakkelia sinne alle. Kesä 1982 on jäänyt erikoisesti mieleeni, koska tuona kesänä vanhempani muuttivat uuteen taloon ja rakensivat samalla hieman lisääkin. Minä olin siis komennettu päivisin hakemaan autolla rakennustarvikkeita ympäri Siilinjärveä ja Kuopiota. Kun sitten pääsin "karkaamaan" viikonloppuisin, ilo oli ylimmillään. Mittariin kertyi tuon kesän aikana ennätykseni eli 26000 kilsaa ja pelkästään Suomessa viikonloppuisin ajamalla! Tänä kesänä tutustuin siis tarkemmin Pacificon vaikutuksiin ajo-ominaisuuksiin. Sen huomasin, että se oli ylikorkeine plekseineen melko herkkä tuulille. Huippunopeus jäi sinne 160:n kieppeille ja bensaakin paloi noin 8 litraa sadalla. Varsinkin sivutuuli aiheutti melkoista akrobatiaa - tuntui, että tie loppuu sivusuunnassa kesken. Myös sateella ajaminen oli melko miellettyvää, koska pleksistä ei nähnyt tulloin kunnolla läpi eli ei ollut muuta mahdollisuutta kuin ajaa seisaaltaan, jotta näkisi pleksin yli tai sitten kurkkia maisemia pleksin sivulta.

Myös pakoputket saivat hermoni kiristymään korvia raastavalla melullaan. Niinpä rupesin sitten rakentelemaan erilaisia ratkaisuja pakokaasujen poistamiseen. Eka kokeilu oli ajaa pelkillä alkukäyrillä. Eihän möhkö-Kawassakaan änkkäreitä tarvinnut. Mutta tuolloin unohdin, että 650 on puolet pienempi iskutilavuudeltaan: äänet olivat pienillä kierroksilla vielä ihan sopivat, mutta kun kierrokset nousivat viiden tonnin paremmalle puolelle, jopa MIG-21 jäi melussa toiseksi. Tuolla "melusaasteella" tuli käytyä jopa Suonenjoen Mansikkakarnevaaleilla. Ajaminen kaupungissa oli tarkkaa puuhaa, koska aina poliisien läheisyydessä piti muistaa painaa kytkintä ja rullata Kawa tyhjäkäynnillä virkavallan ohi! Tuolla reissulla tuli myös säikytettyä Kallansilloilla eräs pahaa aavistamaton autoileva pariskunta. Ensin ajelin heidän perässään kaikessa rauhassa, mutta sitten kaksi pykälää pienemmälle, kaasu pohjaan ja ohi! Kyydissä ollut kaverini kertoi myöhemmin, että pariskunnan ilmeet olivat melko kauhistuneet - mitä en yhtään ihmettele!

Seuraava pakoputkien kehitysversio oli laittaa auton Efector "vaimentimet" alkukäyrien jatkeeksi. Nyt melu oli huomattavasti sivistyneenpää, mutta hiljainen KGB ei ollut vieläkään. Ulkonäkö oli vain valitettavasti aika hirveä, joten melko pian sain loistoidean: Bassanin lyhyet motocross-vaimentimet! Nyt äänet olivat melko sivistyneet, mutta villat paloivat melko nopeasti: melkein viikoittain piti laittaa uudet villat vaimentimiin. Mutta tältä kesältä ratkaisu sai kelvata. Seuraavana kesänä tuli sitten kehiteltyä tuota ratkaisua hieman pidemmälle kuplavolkkarin loppuhuilujen kanssa. Nuo kuplan putket osoittautuivat melko hyväksi ratkaisuksi ja niillä tulikin ajeltua monta vuotta. Ainoa sivuvaikutus oli se kuplan tunnusomainen sirinä moottorijarrutuksessa!

Katekin sai hieman lisähelyjä eli huonolaatuisia lisämittareita, kompuratorvet ja lisäpitkät! Loppuvuodesta minulle selvisi myös yksi Pacificon huono piirre. Sen kiinnike ei tahtonut kestää katteen melko julmettua painoa vaan sen hirsisaumat pettivät. Tämä aiheutti tietysti sen, että itse kate joutui kovemmalle kuin sen materiaali ABS-muovi suosiolla kesti. Joten syksyn alkaessa tuloksena oli kate, joka oli melkein keskeltä halki! Mutta tähän en nyt kerinnyt ajatuksiani uhraamaan, koska varusmiespalvelukseen astumispäivä läheni uhkaavasti. Ei siinä muu auttanut kuin työntää Kawa talliin talviteloille ja lähteä itse Kouvolaan Salpausselän Ilmatorjuntapatteristoon kasvamaan mieheksi(?)!

Ulkonäkömuutoksia

Minä siis vietin talven intin harmaissa Kouvolassa ja KGB odotteli Siilinjärvellä. Talven aikana eräs kaverini iski silmänsä Pacificoon ja halusi ostaa sen. Kaupat tehtiin eli minulla oli siis uuden katteen hankinta edessä. Tosin keväällä mieleeni tuli myös ajatus vaihtaa koko pyörä isompaan. Mielessä oli keppivetoinen Z1100 tai sitten vaihtoehtoisesti Z1000ST. Tuollaisia löytyikin Helsingin MP-liikkeistä käytettyinä, mutta niissä oli vain yksi paha vika: hinta! Niin siinä kävi, että jatkoin SR:n kanssa. Jämeriltä löysin uuden katteen eli Driver CX2 varttikatteen ja Schuh sivulaukut. SR muuttui siis aikalailla kevyemmän näköiseksi ja huippunopeuskin nousi 30 kilsaa. Tuolloin vannoin, että ei koskaan enää kokokatetta, mutta myöhemmin jouduin syömään nuo sanat!

Viimeiseltä lomalta Helsingistä Kouvolaan palatessa minulla oli hieman vaikeuksia kaasareiden kanssa: yhden kaasarin pääsuuttimessa oli roska, mutta ajan puutteen vuoksi en kerinnyt putsaustalkoisiin, joten niin sitä ajettiin Kouvolaan käytännössä 3 sylinterillä. Hyvinhän SR kulki vaikka yksi pytty oli pelistä pois - tosin äänet olivat lyhyillä putkilla melko kovat. Tupakaverit naureskelivat, että he kuulivat jo puoli tuntia aikaisemmin, että tykkimies Haaranen on tulossa! Heti kotiutumisen jälkeen purin ja putsasin kaasarit erään huoltoaseman pihassa ja tietenkin lopputulosta piti kokeilla.Eräässä alamäessä nopeutta oli reilut 180 kilsaa tunnissa, mutta sitten mieleen tuli se kauhea mahdollisuus poliiseista. Eli hidastin nopeutta sallituille lukemille. Ja kilsan jälkeen vastaan tuleva poliisiauto suoritti pysäyttämisen ja kutsui minut Saabin takapenkille. He kertoivat, että siinä alamäen lopussa oli tutka ja mainitsivat myös nopeuteni laskeneen melkoisesti. Mitäs siinä selittelemään - sakkolappu vain taskuun ja nokka kohti Siilinjärveä. Illalla ajelin sitten Siilinjärvellä ja jälleen jouduin keskustelemaan virkavallan kanssa - oli kuulemma nopeutta liikaa! Niin sitä saatiin taas sakkolappu kouraan ja jo toinen saman päivän aikana, mutta se ei paljon päässyt pilaamaan intistä kotiutumisen riemuani!

Kesän aikana jouduin hieman vahvistelemaan sivulaukkujen kiinnitystä telineisiinsä, kun nuo Schuhin alkuperäiset lukot olivat ala-arvoisen heikot. Sivulaukut kerkisivät nimittäin olla kokonaista 3 päivää kiinni, kunnes Hämeenlinnassa toinen laukku putosi kadulle lukon petettyä - laukku oli muuten tyhjä! Vaihdoin Schuhin lukkojen tilalle Olympicin vastaavat ja ne kestivätkin hieman paremmin. Lopulta pulttasin laukut kiinteästi telineisiinsä. Tuo silloisten laukkujen telinelukkojen onnettomuus on nähtävissä vielä tänäkin päivänä. Itse en taida olla nähnyt ainuttakaan pakattua Olympicin/Krauserin laukkua, joka olisi telineessään pelkän oman lukkonsa voimalla - aina kiinnitystä on varmistamassa laukun ympäri kiristetty mustakala tai kiinnitysliina!

Kesä kului Siilinjärvellä eli kilometrejä kertyi pääasiassa siinä lähinurkilla ajellessa. Tuli siinä samalla tehtyä arveluttavia ennätyksiä: mm. Puijon rampista Siilinjärven Esson risteykseen reilussa 8 minuutissa! Tietämättömille kerrottakoon, että matkaa noiden pisteiden välillä on 22 kilsaa eikä tuohon aikaan ollut nykyistä moottoritietä. No, nuorena sitä on vaan hullu, vanhempana järki hieman kasvaa - tai sitten ei! Illtojen ohjelma noudatteli aina samaa kaavaa eli alkuillasta Siilinjärvellä ja myöhemmin sitten Kuopioon notkuilemaan torille ja siltä sitten Heikin Kievarin kautta takaisin kotiin. Tuolloin Kuopion torin vieressä kulkevat Haapaniemenkatu ja Puijonkatu olivat vielä avoinna kaikille kulkuneuvoille, joten porukkaa oli torilla melko runsaasti. Kuopion pahimmat liiikenneruuhkat koettiin silloin keskiyön jälkeen, kun porukka kiersi toria. Varsinkin Puijonkadulla jono oli katkeamaton 3 kaistan leveydeltä, joten parkista jonoon liittyminen oli Kuopiolaiseen tapaan hieman vaikeaa varsinkin autolla - moottoripyörällä uskalsi tunkea pieneenkin väliin. Mikähän siinä on, että savolainen ei halua antaa tietä: jos välimatkaa edellä ajavaan pääsee syntymään, se pistetään välittömästi kiinni! Tulihan sitä tietenkin päivisinkin käytyä Kuopiossa ja kerran sitten virkavalta pysäytti minut Haapaniemenkadulla Sokoksen edessä. Väittivät mokomat, että juuri minä olen opettamassa Kuopiolaisille hurjastelun jaloa taitoa! No, mitäpä tuohon olisi pystynyt sanomaan! Melkoinen kunnia Siilinjärveläiselle kaverille ...

Ajokausi päättyi syksyllä epätavallisen aikaisin, kun nimismies kutsui minut ja ajokorttini luokseen. Otti myös kortin kuivumaan joksikin aikaa syynä muutamat (muistaakseni 6) ylinopeussakot vuoden aikana. Pääsin siis jo aikaisin purkamaan Kawaa ja miettimään mitä sille talven aikana tekisin. Yksi talven aikana saatu idea oli takalaukku. Koska nuo maksoivat tehdastekoisina melkoisesti, päätin tehdä tai teetättää sen itse. Leveyttä tuolla oli täysi metri, syvyyttä 30 senttiä ja korkeutta 40 senttiä. Valmistusmateriaalina millinen pelti ja nurkkina pari millinen profiiliteräs. Jo tästä voi päätellä, että takalaukku ei ollut sieltä kevyemmästä päästä, mutta olipahan ainakin kestävä! Tuo julmettu paino kyllä aiheutti erinäisiä ongelmia, mutta niistä hieman myöhemmin!

KGB muuttaa Helsinkiin

Niin se talvi kului Siilinjärvellä Kawaa rakentaen. Maaliskuun puolessa välissä otin Kawan liikenteeseen vaikka Siilinjärven korkeudella oli tuolloin vielä täysi talvi, mutta minkäs teet, kun ajamaan oli päästävä?! Vappuna 1984 muutimme sitten Kawan kanssa Helsinkiin. Alussa oli pientä totuttelua pääkaupunkiseudun liikenteeseen, joka oli jonkin verran vilkkaampaa kuin Kuopiossa. Mutta itse asiassa Hesassa liikkuminen oli helpompaa kuin Kuopiossa, koska olosuhteiden pakosta hesalainen liikenne oli joustavampaa. Mm. kaistan sai vaihdettua laittamalla vain vilkun päälle - Kuopiossa tämmöinen oli täysin tuntematon käsite!

Päivät kuluivat siis kämppää remontoidessa ja illat ajelin ympäri pääkaupunkiseutua. Silloin tällöin käväisin myös Siilinjärvellä eli Kawaan tuli kilometrejä tasaiseen tahtiin.Samalla tuli hoidettua myös Kawan huollot Pieksämäellä. Yhdellä tuollaisella reissulla Siilinjärvelle tein uuden ennätyksen: 3.5 tuntia Porvoon ja Kouvolan kautta ajaen. Valkealassa piti hieman hidastaa vauhtia, kun yksi kaarre meinasi mennä hieman pitkäksi. Nopeutta oli melkoisesti ja Kawa aloitti todella pahan voblauksen keskellä kaarretta ja tottakai vastaan oli juuri tulossa rekka. Sydämen tykytyksen laannuttua ajelin hieman hiljempaa loppumatkan! Paluumatkalla ihmettelin, kun vastaantulevat autoilijat vilkuttelivat valoja ja samaa tekivät myös perässä tulevat. No, siinähän vilkuttelevat, ajattelin! Perillä perälaukkua tyhjentäessä selvisi sitten tuon vilkuttelun syykin: perälaukku tuntui olevan kiinni hieman heppoisesti eli pääsi liikkumaan korkeussuunnassa melko vapaasti. Tarkemmin asiaa tutkittuani huomasin, että koko takarunko ja perälaukku pysyi matkassa pelkän muovisen takalokarin varassa - takarunko oli nimittäin katkennut heti takaiskareiden takaa! Ei ollut siis mikään ihme, että autoilijat vilkuttelivat, koska tuo julmetun kokoinen ja painoinen perälaukku heilui kai aika uhkaavasti! No, tuo runko tuli korjattua ja samalla vaihdoin takalaukun hieman kevyempään Cravenin arkkumalliin.

Nyt rupesi jo syksy olemaan pitkällä ja talvikin lähestymään. Alkoi siis Kawan talvisäilytyksen miettiminen. Yksi vaihtoehto olisi ollut tietenkin rahdata Kawa talveksi Siilinjärvelle, mutta onneksi naapurillani oli iso autotalli, jonne Kawa mahtui hyvin työpöydän ja auton väliin. Tämä oli muuten ainoa talvi, jolloin en tehnyt Kawalle mitään - oli muuten melko pitkä ja tylsä talvi...

KGB pääsee talliin ja palon alkua

Kyllä se kevät luli aikanaan myös vuonna 1985 eli Kawa pääsi taas tien päälle. Kevät kului Helsingissä paikallisajossa. Kesän vietin taas Siilinjärvellä lihapatojen ääressä - tällä kertaa tuli myös siirrettyä rakennustelineen osia kasasta toiseen paikallisessa rakennuskonevuokraamossa. Samana kesänä opetin myös siskoani Riepua kawailun saloihin, kun hän osti 3 vuotta vanhan SR:n - Soson, joka kulkeutui minulle viitisentoista vuotta myöhemmin. Kesäkuussa tuli myös käytyä Tukholmassa Deep Purplen konsertissa Riepun kanssa eli KGB pääsi käymään ihan ulkomailla asti. Tuo Tukholman reissu on jäänyt varmasti meidän kummankin mieleen, koska sen verran tapahtumarikas reissu se oli. Heti rantauduttuamme aloitimme epätoivoisen yöpymispaikan etsiskelyn - vesisateessa tietty. Kartasta löysimme leirintäalueen, mutta tuon löytäminen luonnossa osoittautui huomattavasti vaikeammaksi. Ajelimme edestakaisin, mutta yllättävän sitkeästi leirintäalue pysyi piilossa. Vihdoin kolmisen tuntia harhailtuamme löysimme alueen ja läpimärkinä rupesimme leirin pystytyspuuhiin. Vähän aikaa asiaa mietittyämme totesimme kuivan yöpymispaikan olevan huomattavasti kiinnostavampi vaihtoehto. Saimme huoneen Solnan Scandicista ja saimme kamat kuivumaan. Levättyämme vähän aikaa läksimme Kawalla kaupungille - silloin Tukholman keskustaan vielä pääsi. Istahduttuamme satulaan alkoi satulan alta nousta sangen sankkaa savua! Nopeasti satula auki ja liekithän siellä loimottivat akun vieressä. Sammutuksen jälkeen selvisi, että päävirtajohto oli jäänyt puristuksiin satulan ja rungon väliin ja nyt oli johdon eriste kulunut puhki. No, ei muuta kuin läheiseltä huoltoasemalta hieman johtoa ja muutama liitin ja sähkötöihin! Loppumatka menikin sitten sitten ilman suurempia hankaluuksia. Tosin tuon palonalun loppunäytös tapahtui sitten Siilinjärvellä, kun istuskelin parkissa oelvan Kawan päällä ja juttelin kavereiden kanssa. Yhtäkkiä sitten posahti ja Kawan alle valui jotain kirkasta nestettä. Tarkempi tutkimus osoitti nesteen olevan akkunestettä ja akun haljenneen. Tukholmassa tuli oli nimittäin sulattanut akun hukkaputken umpeen ja paineen noustua tarpeeksi kovaksi akun kuoret antoivat periksi. Onneksi minulla ei ollut tuolloin tupakkaa hampaissa - olisi saattanut syntyä nimittäin hieman suurempi pamaus vedyn räjähtäessä!

Kesän aikana onni potkaisi eli taloyhtiössäni vapautui 35 neliön talli, jonka oitis vuokrasin. Isännöitsijän kanssa sovin ottavani talliin 4-5 moottoripyöräilijää alivuokralaisiksi. Puhe oli myös siitä, että noita moottoripyöriä myös huolletaan talven aikana tuossa tallissa. Valitettavasti nuo asiat eivät tulleet kirjalliseen vuokrasopimukseen, joten jo muutaman kuukauden kuluttua taloyhtiö päätti irtisanoa vuokrasopimuksen vedoten siihen, että tallia käytetään korjaamona. Tästä alkoi melkein 2 vuotta kestänyt taistelu, jonka aikana tallin tarkasti mm. Helsingin terveysvirasto ja rakennusvirasto. Meidän tallimme selvisi noista viranomaisten tarkistuksista puhtain paperein, mutta rakennusvirasto totesi, että taloyhtiössä oli 6 muuta autotallia muutettu varastoiksi ilman asianmukaista lupaa! Lopulta pääsyimme sitten asunto-oikeuteen, jossa isännöitsijä unohti kaikki aikaisemmat puheensa alivuokralaisista ja prätkien huollosta. Joten niin siinä kävi, että eräänä kesäisenä päivänä vuonna 1987 tallin ovella oli isännöitsijä ja pari apulaista, jotka tyhjensivät tallin todella nopeasti. Kamat kannettiin oven ulkopuolelle ja kun kysyin, mitä teen noille tavaroille, vastaus oli sangen tyly: tee mitä haluat, mutta tavarat pitää olla poissa pihalta vuorokauden kuluessa! Niinpä tallikamat kannettiin sitten pieneen yksiööni, mutta siitä hieman myöhemmin.

Syksyllä 1985 aloitin siis alivuokralaisten etsimisen ja tuolloin tutustuin intohimoiseen Z1-mieheen nimeltä Matti Korhonen. Talven tultua mieleen hiipi ajatus tutustua hieman tarkemmin Kawan moottorin rakenteeseen eli koko kone tuli talven aikana purettua ja samalla tehtyä täydellinen koneremppa. Mittariin oli tuohon mennessä kertynyt 104 tuhatta kilometriä. Kawa sai mm. uudet ekan ylikoon männät, laakeriliuskat, ensiöveto- ja nokkaketjun. Tuo ensiövetoketju olikin totaalisen loppu - se rupesi nimittäin ajokauden loppupuolella hyppimään yli kiihdytyksissä! Kaikki koneistushommat jätin jo tuolloin Jokisen Hanskin asiantunteviin käsiin. Samalla paininkupit vaihtuivat Z1:n vastaaviin eli enää ei tarvinnut kupin yläpuolisten välipalojen myötä irrottaa nokka-akseleita välysten säädön yhteydessä. Melkoista yrityksen ja erehdyksen kautta opettelua tuo kaikki oli. Masa pähkäili oman Z1000ST:nsä ja minä SR:n kanssa - ja melko säännöllisin väliajoin tallista kuului armotonta kiroilua, kun joku juttu ei onnistunut ihan niin kuin oli tarkoitus. Masa mm. tutustui ST:n starttireleen rakenteeseen huolella - ja lopulta osti uuden Sumekolta! Mutta niin meikäläinenkin asioi Sumekolla melko tiiviisti hakien mitä eriskummallisimpia osia, jotka eivät kestäneet uteliaan kawahtaneen tutkiskelua! Talven aikana KGB sai myös uuden katteen ja sivulaukut. Katteeksi tuli Dunstallin puolikate, josta tein varttikatteen rautasahan suosiollisella avustuksella. Valinta kohdistui Dunstalliin, koska siinä oli tarpeeksi tilaa julmetulle viihdepatteristolle eli katteeseen kiinnitettiin erillinen kasettisoitin, radio sekä kaiken huipuksi LA-puhelin. Nuo asennukset vaativat todellista luovuuden käyttöä, että kaikki kaikki tarvittava saatiin sopimaan katteen taakse. Tulipa siinä myös vedettyä eräskin metri sähköpiuhaa, joka sitten herättikin myöhemmin melkoista mielenkiintoa muiden motoristien piirissä. Sivulaukuiksi tuli lasikuituiset Craven Le Grandet. Mutta kaikesta huolimatta kevään koittaessa tallista ajettiin ulos entistä ehompi KGB! Eli ei muuta kuin tekemään huolellista sisäänajoa...

© Mikko J. Haaranen 2001 - 2002